Firma J. Talsi

Info Firmasta

Firma J.Talsi on perustettu vuonna 2004 ja firman johtaja ja omistaja on Jeanette Talsi joka kylläkin tunnetaan nimellä Nette paremmin. Ja häntä avustaa aviomies Juha ja myös Neten isä kuuluu kalustoon.  

Yrityksen toiminta on hakenut uraansa vuosien aikana, liiketoimita alkoi käytettyjen autojen myynnillä ja huutokauppatoiminnalla mutta autojen myynti sai väistyä ja huutokauppatoimintakin on satunnaista ja panostamme nyt täysillä antiikin ja vanhan tavaran myyntiin myymälästämme jossa tavaraa on noin 600 neliön alalla. Emme ole erikoistuneet mihinkään vaan valttimme on monipuolisuusja jokaiselle löytyy jotakin.Myymme ainoastaan omia tavaroitamme joten meillä ei ole apteekin hintoja ja tinkiminen on sallittua, emme ota tavaroita myyntitille.OSTAMME ja MYYMME  se on toimintamalli.

Pyrimme siihen että tavaroiden vaihtuvuus olisi hyvä joten aina löytyy jotain uutta. Uutta tavaraa tulee joka viikko. TAVAROIDEN TOIMITUS  pidemmällekin onnistuu matkahuollon,postin tai kaukokiidon välityksellä. Turun ja Helsingin suuntaan tavarat kulkevat myös meidän omilla autoilla kätevästi samalla jos on ajoa sinnepäin ja kun tilaus on tarpeeksi iso niin sitähän ajetaan vaikka heti.

Tavaraa hankimme eri tahoilta mutta tavaran saanti on mennyt vaikeammaksi ja hyviä kuolinpesiä on vaikea saada enään koska ihmisten tietoisuus vanhasta tavarasta on lisääntynyt joka sinänsä on hyvä.Hieman olemme hakeneet myös ruotsista huutokaupoista mutta suurin osa tulee Tammisaaren  lähiympäristöstä .

Omia huutokauppoja järjestämme ainoastaan satunnaisesti enään koska aika ei riitä kaikkeen mutta mikäli sinä tarvitset järjestää huutokaupan ja meklaria niin se onnistuu meiltä hyvin.Ota yhteyttä ja Soita ! Ja samoin jos tarvitset apua kuolinpesän selvityksessä.

Toinen toimialamme on Juhlatelttojen vuokraus ja pystytyspalvelu mutta katso siintä infoa Vuokrauksen alta

Rakentaminen. Katso logon rakentaminen alta

Vastaamme myös Jokavuotisista Tammisaaaren Antiikkimessuista jotka järjestetään aina Kesäkuun alussa. Vuosi 2010 on 20 JUHLAVUOSI niille !

 

             

Tuotehaku



Myymälä Avoinna

Ma-Pe 13 - 17
La 10 - 14
Copyright © Firma J. Talsi 2009-2010 - Powered by TJK Systems